Bros before hoes! Kaksi nuorta veronalaista + isänmaallisia tunteita

Kaksi nuorta veronalais9789510302996ta on Shakespearen kepeitä nuoruuden töitä. Kai Savola arvelee esipuheessa, että sitä olisi esitetty aikoinaan opiskelijoiden harrastajateattereissa. Hän tuntui myös ajattelevan, että sellaiselle näyttämölle teos on omiaan. Se on nuorten näyttelijöiden huoleton veto.

Juoni seuraa hauskoja kaveruksia Valentinia ja Protusta, jotka lähtevät Milanoon täydentämään kasvatustaan. Heillä tulee kiistaa Silvia-neitosesta, jonka kumpikin haluaa omakseen. Ennen niin kiva toveruus on vaakalaudalla ja pojat miettivät pitäisikö valita nainen vai ystävyys. Tilanteen ratkaisee Valentinin ex-tyttökaveri Julia, joka – yllätys!!!! – naamioituu pojaksi ja pelastaa päivän.  (Tässäkin näytelmässä on valtava queer-potentiaali. Valentin oli jo täysin kyllästynyt Juliaan, mutta pojan hahmossa tyttö alkaa taas kiinnostaa.)

Näytelmä ei ole Shakespearen parhaita, mutta kivat tämäkin oli lukea. Ystävyyden, rakkauden ja petoksen aihe on tietysti ikuinen. Hieno suomennos on Leena Tammisen.

Asiasta vähän toiseen: Tänä vuonna on kulunut 400 vuotta Shakespearen kuolemasta, ja sen vuoksi on järjestetty tietysti paljon kaikenlaisia tapahtumia ja ohjelmia. Ylen Kulttuuricocktail teki vähän aikaa sitten ohjelmaa aiheesta miksi Shakespeare on suuri. Minuakin pyydettiin niihin mukaan telkkariin ja radioon. Se oli tietysti suuri kunnia ja melko kuumottavaa, koska en todellakaan ole asiantuntija, vaan vaatimaton bloggaaja. (Tosin olen oivaltanut, että sitten joskus, kun tämä projekti on valmis, olen luultavasti yksi niitä harvoja suomalaisia, jotka ovat lukeneet kaikki tuntemattomatkin näytelmät – how cool is that?) Olen joka tapauksessa täysin ansiotta tällä hetkellä maamme eturivin SheNäyttökuva 2016-5-28 kello 11.35.15ikkis-persoonia. Jopa itse Shakespeare Stratford-Upon-Avonista on alkanut seurata minua Twitterissä.

Asiantuntijoita on todellisuudessa aika paljon. Suomessa on hyvinkin luja Shakespeare-harrastus.  En tiedä muiden maiden tilanteesta, mutta veikkaan, että meillä tämä Shakespeare-homma on ollut hyvässä hoidossa, erityisesti kun ottaa huomioon, että suomen puhujia on alle viisi miljoonaa. Se on kyllä big deal näin pienelle kansalle ja kielialueelle. KAIKKI Shakespearen näytelmät on käännetty vähintään kahdesti ja hyvin.  Tämän tapaisia asioita ei hirveästi hehkuteta, paitsi tietysti kulttuurin ja taiteen ammattilaisten kesken. (Ja silloin keskustelussa on aina mukana se syvä murhe, että rahat on AINA loppu ja kukaan ei arvosta tarpeeksi.)

Paavo Cajanderin käännökset ja niistä tehdyt näyttämöteokset ovat kiinnittäneet Suomen osaksi maailmankirjallisuutta jo kauan sitten. Sillä(kin) tavalla – ja tämä kuulostaa nyt hyhmeiseltä juhlapuheelta, mutta en tiedä millä muulla tavalla tämä pitäisi sanoa –  Suomi on ollut jo pitkään sivistysvaltio, kiinteä osa kaikkea sitä, mitä pidetään ihmiskunnan suurimpina ja kestävimpinä saavutuksina. Uudet käännökset ovat samaa jatkumoa, sankarillinen yritys pitää Suomen nenä vedenpinnan yläpuolella sivistysmaana. Meillä on ollut aina paljon ahkeria ja älykkäitä ihmisiä, jotka ovat tehneet parastaan taiteen, kielen ja kulttuurin eteen. On tosiaan harmi, että kaikki sellainen on nykyisin niin ahtaalla, terveisiä vaan hallitukselle ja kansaa tahallaan tyhmistäville populistipoliitikoille.

Olen jutellut noissa Ylen jutuissa äidistäni, joka luki siskolleni ja minulle Shakespearea ja Kiveä ja kaikenlaista muuta kaunista, kun olimme lapsia. Emmekä me ole todellakaan mitään ihmeellistä kulttuurieliittiä vaan ihan tavallinen perhe.  Myös kaikki tällainen on elävää suomalaista kulttuuria ja on tosi sääli, jos se kaikki vedetään vessanpöntöstä. Toivoisin, että suomalaiset tutkijat, taiteilijat ja kääntäjät saisivat edelleen mahdollisuuksia työskennellä. Aika paljon se on kiinni myös kaikista tavallisista suomalaisista ja siitä millä tavalla haluamme pitää kiinni kansallisesta kulttuuristamme. Se on nimittäin myös kaikkea tällaista – käännöksiä, näytelmien kantaesityksiä, runoutta, humanistista tutkimusta, taidetta, opetusta. Ainkaan kansallinen kulttuuri ei ole mitään rajat kiinni -tyhmäilyä.

Tässä pieni Sheikkis-pätkä Kulttuuricocktailista. Mukana ovat näyttelijä Jussi Nikkilä ja ohjaaja Esa Leskinen. Toimittaja on Teemu Laaksonen.

Sori tämä paatos. Ensi kerralla sitten jotain hauskoja panojuttuja!