Tämä on Shakespere-blogini viimeinen postaus. Olen lukenut nyt kaikki näytelmien uudet suomennokset. Kiitos kaikille, jotka olette lukeneet tätä. Olen saanut vuosien mittaan paljon yhteydenottoja, haastattelupyyntöjä ja kommentteja, varsinkin Shakespearen juhlavuotena. Olen ollut niistä tosi iloinen. Monissa haastatteluissa on jutleltu siitä, että klassikoita voi lukea kuka tahansa (jopa kaltaiseni) tyhmeliini, eikä niitä tarvitse jännittää. Se on tämän blogin keskeisin sanoma. Kaikki maailman kulttuuriaarteet kuuluvat kaikille ihmisille, ja jokainen saa nauttia niistä omalla tavallaan.
Siirryn epäilmättä pian jonkin uuden puuhan pariin ja ehkä siitä seuraa jotain uusia projekteja, julkaisuja tai somejuttuja. Luultavasti se ei liitty kirjallisuuteen, koska teen kirja-asioita muutenkin koko ajan. Tänä talvena kirjoitan Rosmariini-lastenkirjasarjan toista osaa ja pähkäilen aikuisten kirjaa sekä opetan lahjakkaita kirjailijanalkuja Laajasalon opistossa ja Työväenopistossa. Jos haluat seurata minua somessa, niin tervetuloa vaikka instagramiin.
Tässä 8 huomiota Shakespearen tuotannosta matkan varrelta:
1. Yllättävän paljon perseilyä. Yleinen käsitys Shakespearesta on juhlava, mutta kun koko näytelmätuotannon käy läpi, huomaa, että suuri osa teoksista koostuu tonttuilusta ja splatterista. Jokainen sana ei ole nerokas.
2. Monipuolisuus. Kuningasnäytelmät, tragediat, huvinäytelmät ja ”ongelmanäytelmät” ovat keskenään yllättävän erilaisia ja eritasoisia. Jotkut sanovat että Shakespearen näytelmissä on ”kaikki”. Mielestäni niissä ei ole ihan kaikkea – niistä puuttuu ainakin arjen seesteisyyden ja kauneuden kuvausta, ehkä sellaista ei ollut 1500-luvun Lontoossa – mutta on niistä löytyy todella paljon: iloa, surua, kaihoa, katkeruutta, viisautta, rohkeutta, pettymystä, alhaisuutta…
3. Erittäin, erittäin paljon transevestisuutta. Huvinäytelmien juonenkuljeutksissa kierrätettään koko ajan samoja jippoja ja ehdottomasti yleisin on cross-dressing naamiontitarkoituksessa. Siitä otetaan joka kerta maksimaalinen ilo irti. Tämä puoli yleensä kuitataan sillä, että Shakespearen aikana kaikki näyttelijät olivat miehiä, mutta mielestäni asia ei tyhjene siihen. Naamioleikeissä on paljon lisäkirrettä, josta saisi nykyaikana kaikenlaista kiinnostavaa irti.
4. Seksi, outoa. Osa komedioista ei toimi enää kovin hyvin ja syy on Shakesperaen ajan oudossa siveässä kiimaisuudessa. Komediat tuntuvat myötänolottavilta, törkyisiltä ja käsittämättömiltä, koska hahmot ovat samaan aikaan superkiimaisia ja superpidättyväisiä. Shakespearen maailmassa naisilla on maagista valtaa taikavaginoissaan, eikä se lakkaa säteilemästä, vaikka heitä kuinka rajoitetaan.
5. Tragediat toimivat edelleen enimmäkseen hyvin. Jos komedioiden polttoaine on seksi, niin tragedioiden on valta. Nykyajan tarinankirjoittajat voisivat ehkä oppia Shakespearelta rohkeutta kunnon synkistelyyn. Vaikka tv-sarjoissa on paljon moraalisesti häilyväisiä antisankareita, Macbetin tai Kuningas Learin tyylistä täyttä synkkyyttä ja päähenkilön omista virheistä johtuvaa syöksykierrettä ei näe enää kovin usein. Siinä olisi paljon voimaa, koska vaikka pahikset tuhoutuvat, katsoja pääsee katarttisesti pimeydestä valoon.
7. Runous on ihanaa. Kaikkein hienoimpia ovat mielestäni suvantokohdat, hetket ennen aamunkoittoa ja suuria taisteluja. Silloin Shakesperaren hahmot alkavat usein lausua metafyyysiä ajatuksia ihmiselämän ohimenevyydestä. We are such stuff / As dreams are made on, and our little life / Is rounded with a sleep. (Myrskystä) Siitä tulee aina kylmät väreet ja sitä ihastelen kaikkein eniten Shakespearessa. Niitä kohtia on kiinnostavaa lukea alkukielellä ja suomeksi.
8. Feminismi on pilannut kaiken, myös Shakespearen. Kun aloitin tämän blogin monta vuotta sitten, olin kolmannen aallon feministi, enkä ollut edes kuullut intersektionaalisesta feminismistä. Nyt asiat ovat jo toisin. Sukupolveni kunnostauu nykyisessä ”pitääkö klassikoita lukea, vaikka ne ovat sovinistisia, rasistisia, ällöttäviä ja aina valkoisten miesten tekemiä” -keskustelussa lähinnä jankuttamalla sananvapaudesta ja listaamalla oman nuoruutensa uskaliaita taide-elämyksiä kuin sotamuistoja. Tein sitä itsekin vielä hiljattain, mutta olen alkanut ajatella asioista monipuolisemmin ja avoimemmin ja oppinut jotain nuoremman polven herkkyydestä. Intersektionaalisen feminismin pointti ei ole mielestäni ennakkosensuuri tai cancel-kulttuuri, vaan uusien äänien kunnioittaminen ja vanhan vallan kyseenalaistaminen. Tämä kaikki on ollut minulle(kin) pikku kriisi, koska monet valkoisten miesten tekemät klassikot ovat minulle niin rakkaita. Jotakin tapahtunut, jonkinlaista silmien avautumista ja omien arvojen ja ajatusmaailman laajenemistä. Mikään ei horjuta rakkauttani Shakespearen näytelmiin, mutta kaikki niistä eivät kuulu taiteen kaanoniin ja tottakai Shakespeareakin voi ja kannattaa kyseenlaistaa.
Sitten hieman ajatuksia viimeisenä lukemastani näytelmästä Venetsian kauppiaasta. Ensin pieni juonitiivistys:
Bassanio on venetsialainen nuori mies, joka haluaa lähteä Belmontiin kosimaan ihanaa ja rikasta Portiaa. Bassanio pyytää ystävältään Antioniolta rahaa matkakassaan. Antonion rahatilanne on huono, ja hän joutuu pyytämään lainaa juutalaiselta koronkiskurilta Shylockilta. Shylock inhoaa Antoniota, koska Antonio sylki hänen päälleen ja asettaa lainalle ehdon. Jos Antonio ei pysty maksamaan lainaa takaisin, Shylock saa vastineeksi leikata paunan (0,45 kiloa) lihaa Antonion kehosta. Antoniosta tämä on erinomainen diili.
Basanio lähtee ystävänsä Gratianon kanssa Belmontiin. Siellä kuhisee kosijoita. Portian isä on testamentissaan määrännyt kosijoille tehtävän: heidän on valittava oikea kolmesta lippaasta, joista yksi on kultaa, toinen hopeaa ja kolmas lyijyä. Bassanio osaa valita oikein ja hääkellot soivat hänelle ja Portialle, samoin Gratianolle ja Portian kamarineidolle Nerissalle.
Sillä välin Venetsiassa käy kehnosti: Antonion laivat ovat kadonneet merellä, eikä hän pysty maksamaan velkaansa. Shylock janoaa kostoa kristityille entistä kiihkeämmin, koska hänen tyttärensä Jessica on karannut kristityn Lorenzon kanssa kotoa ja ottanut mukaan isän rahat. Shylock pidätyttää Antonion. Bassaino ja Gratiano saavat kuulla ystävänsä kiipelistä ja lähtevät Venetsiaan mukanaan rahat velan maksamiseksi. Portia ja Nerissa lähtevät salaa Padovaan kysyäkseen neuvoa Portian serkulta, joka on asianajaja.
Näytelmän loppupuolen tapahtumat ovat oikeussalidraamaa. Tapausta käsittelemään pääsee nuori Balthasar, joka onkin valepukuinen Portia. Avustajanaan hänellä on virkailijana esiintyvä Nerissa. Portia pyytää Shylockilta armoa kuuluisassa puheessaan, mutta Shylock on taipumaton. Niinpä oikeus sallii Shylockin leikata paunan Antonion ruumiista.
Juuri kun Shylock on leikkuupuuhissa, Portia paljastaa sopimuksessa olevan virheen. Velkakirjan perusteella Shylock saa poistaa vain lihaa, mutta ei verta. Jos Shylock vuodattaa Antonion verta, hänen omaisuutensa takavarikoidaan Venetsian lakien mukaisesti. Kaikki ovat onnellisia, paitsi Shylock, jonka oikeus määrää kääntymään kristityksi.
Tiedustelin äidiltäni Marjolta lopuksi paria juttua Venetsian kauppiaasta. Hän on tämän blogin innoittaja ja siksi haluan antaa hänelle viimeisen sanan.
Venetsian kauppiasta ei enää esitetä kovin usein. Mistä se johtuu?
Ilmeisin syy on antisemitismi. Toinen syy voi olla se, että ihmisten on vaikea seurata hahmoja, jotka eivät ole kovinkaan mukavia. Antonio on omissa maailmoissaan, aivan elämälle vieras tyyppi. Bassanio on vain rahan perässä. Hän on todella vastenmielinen tyyppi. Mistään ei käy ilmi, että parit rakastaisivat toisiaan.
Venetsian kauppias on kuitenkin eräs suosikestasi. Miksi?
Se on kiinnostava monipuolisuutensa takia. Lipasjuoni on kuin satua, kuin jostakin kansantarusta. Shylockin tarina on hyvin julma ja kiehtova. Naiset ovat kaikki omalla tavallaan mielenkiintoisia.
Shylcokin hahmo esitetään nykyisin usein uhrina eikä pahiksena. Kumpi hän on?
Shylok tarkoitettiin varmasti alun perin pahikseksi. Hän on todella traaaginen hahmo, koska mikään, mitä hän haluaa, ei voi koskaan onnistua. Koko maailma on häntä vastaan. Shylock rakastaa tytärtään, mutta Jessica on tyypillinen teini-ikäinen, joka vastustaa ankaraa isää ja ajattelee, että hän on vanha höppänä. Luulen, että Shylock piti Jessicaa tiukassa kurissa tytön omaksi hyväksi. Ehkä Jessica vei Shylockin rahat, koska Lorenzo ei olisi huolinut häntä ilman rahaa.
Mikä on näytelmän paras hetki?
Oikeuskohtaus. Loppu on täysin järkyttävä eikä sitä voi unohtaa.
Kiitos Marjo! Ja kiitos kaikki lukijat!
Miina <3 William 