Kuningas Juhana on useimmille ainakin hämärästi tuttu historiallinen henkilö. Hän hallitsi Englantia keskiajalla, kun Robin Hood jousipyssytteli tammilehdoissa. Kyseinen Juhana myös pakotettiin allekirjoittamaan magna carta, kuninkaan valtaoikeuksia rajoittava sopimus.
Shakespearen näytelmä ei kerro näistä jutuista mitään. Se on kuningasnäytelmä/tragedia ”ontosta kruunusta”, vallanjaosta, oikeudesta, poltiikasta ja juonitteluista. Näitähän riittää, joten tämä sinänsä erittäin hyvä näytelmä on jäänyt aika lailla kaikkien Henrikien ja Rikhardien varjoon. Juhanallakin on silti ystävänsä. George Orwell kirjoitti Rediscovery of Europe -esseessään että:
”When I had read it as a boy it seemed to me archaic, something dug out of a history book and not having anything to do with our own time. Well, when I saw it acted, what with its intrigues and doublecrossings, non-aggression pacts, quislings, people changing sides in the middle of a battle, and what-not, it seemed to me extraordinarily up to date.”
Samaa voi epäilemättä sanoa monista Shakespearen näytelmistä. Monet niistä ovat ajattomia ja aina ajankohtaisia ja varmasti parhaimmillaan hyvänä esityksenä.
Näytelmän alussa Juhana on ollut valtaistuimella jo pitkään, mutta kruunua tavoittelee veljenpoika Artur. Juhana joutuu sotajalalle myös paavin ja ranskalaisten kanssa. Juhana on huono ja paha kuningas, mutta ei mikään hirviö, pikemmin heikko ja neuvoton. Hän tekee huonoja päätöksiä ja kokee pitkällisten poliittisten juonittelujen jälkeen surkean lopun. Loppu on hämmentävä ja turhauttava, koska (spoiler alert) Juhana kuolee ihan yllättäen randomin munkin myrkyttämänä. Munkki ei edes käy lavalla. Samaan aikaan ranskalaiset sotajoukot lopettavat hyökkäyksen Englantiin ilman mitään näkyvää syytä.
Näytelmän mehukkaimmaksi hahmoksi nousee Shakesperaren omasta päästään keksimä tyyppi, jota nimitetään ihan vaan Äpäräksi. Hän on rakastetun Rikhard Leijonamielen (siis Juhanan veljen) laiton poika. Äpärä on isälleen ja Englannille uskollinen, erittäin riuska mies, joka turhia hienostelematta jakaa oikeutta ja kansaviisautta.
Hän lausuu myös näytelmän viimeiset, patrioottiset (Matti Rossin suomentamat) sanat, joita voi miettiä näin brexitin aikoina:
Korkoineen maksettu on murhevelka,
Sen verran suremme kuin aika vaatii.
Ei maamme taipunut kun valloittaja
sitä korskeana polki, eikä taivu, autettuaan
kerran haavoittamaan itseään. Se kerta riitti.
Nyt, kun aateli on harhateiltään palannut,
Me lyömme vaikka koko maailman,
Jos se tänne hyökkää; kukaan ei meitä voita,
Jos Englanti itseään ei vahingoita.
Miina <3 William 